Hinta 8,00 €
Elokuun teemana kasvatus
Elokuussa koulut avaavat taas ovensa ja perheissä käännytään takaisin arkirytmiin kesän jälkeen. Vanhemmuus ja kasvattajan tehtävä saa monet tuntemaan pienuutta, mutta onneksi tehtävään voi saada tukea sekä toisilta ihmisiltä että Jumalalta, joka lapset on antanut. Elokuun numerossa puheenvuoron saavat ennen muuta perheet, joissa usko Jeesukseen ja kasvatustehtävä kulkevat käsi kädessä.
Muita juttuja:
• Lastenohjelmien tv-juontajana tunnettu Pekka Laukkarinen on omassa elementissään saadessaan vetää kristillisiä musiikkikeikkoja lapsille. Hän nauttii lasten riemusta ja mukanaolosta. Pekalle itselleenkin Raamatun muuttava sanoma tuli vastaan jo kouluiässä, kun äidinkielen opettaja kehotti oppilaitaan lukemaan Nicky Cruzin Juokse, poika, juokse -kirjan.
• Saarijärvellä asuvilla Sirja ja Jukka Oittisella on epätavallinen rakkaustarina ja seitsenlapsinen suurperhe. Heidän lapsimääränsä ei ole millään muotoa itsestäänselvyys. Nuorempana Sirjaa kauhistutti äitiys, mutta eräs tapaaminen pariskunnan häämatkalla Israelissa muutti hänen ajatuksensa täysin.
• Millaista on elämä, kun saman katon alla puhutaan kolmea kieltä ja siellä asuu väkeä kahdesta kulttuurista ja kolmesta sukupolvesta? Liminkalaisten Katja ja Juan Castillon mielestä heidän asumismuodossaan voittavat kaikki. Yhteyttä perheen arjessa luo yhteinen usko Jeesukseen ja aktiivisuus seurakunnassa sekä oikea, toisia kunnioittava mielenlaatu.
• Kun turkulaisen lakimies Eero Kokkosen perhe oli vielä kasassa ja lapset kotona, Eero oli niin alkoholin pauloissa, että varaili viikonlopuksi majapaikkoja Turun hotelleista saadakseen ryypätä rauhassa. Tarvittiin syöksyvauhtia luisuva alamäki eroineen ja jättivelkoineen, jotta Eero heräsi tilanteeseensa ja Jumala sai tarttua alkoholismin solmuihin.
• ”Sovituista asioista pidetään kiinni eikä niistä turhia neuvotella ja väännetä. Rakkautta sanoitetaan ja osoitetaan, ja anteeksi annetaan ja pyydetään”, summaavat mäntsäläläiset Vainiot kasvatusperiaatteitaan. Perheen kolme lasta ovat jo teini-ikäisiä, ja Vainioista onkin tärkeää muistaa, että pohja tämän ikäisten kanssa luodaan jo lapsuudessa.
Suurempien erien tilaukset ja tiedustelut: Maija-Liisa Ketoja | p. 044 061 1673 | maija-liisa.ketoja@aikamedia.fi
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019
alkaen.
Verkkokauppa
Aikamedia Oy
020 7619 800
Heikkiläntie 177
FI 42560 Pohjoisjärvi
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin
sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti.
Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen
toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen
toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja
sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Aikamedia Oy
020 7619 800
Heikkiläntie 177
FI 42560 Pohjoisjärvi
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6
Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Peruuttamisoikeus
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Peruuttamisen vaikutukset
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.