Hyvä Sanoma 12/2023, 5 kpl

Hyvä Sanoma 12/2023 5 kpl

Hyvä Sanoma 12/2023 5 kpl

Hinta 32,00 €

Hyvä Sanoma 12/2023 5 kpl

Joulukuun teemana perheyhteys

Tänä jouluna Hyvän Sanoman teemana on perheyhteys, joka ei välttämättä muotoudu hyväksi itsestään. Mari Cerny huomasi pienten lasten äitinä, että hänen omissa asenteissaan oli jokin vialla. Tästä alkoi sisäinen tutkimusmatka, jossa purkautui sukupolvien yli ulottuneita, rikkovia toimintatapoja. Perheyhteyden puuttuessa on onneksi muitakin tapoja kokea yhteisöllisyyttä. Arkkitehti, asuinyhteisövalmentaja Johanna Kerovuori tuo näkökulmaa tähän.

  • Lääkäri diagnosoi Mertsi Ärlingin nuorena erittäin heikkolahjaiseksi. Vastoin näitä odotuksia Ärling opiskeli pitkälle ja tekee nyt työtä sen puolesta, että romaneihin liittyvät ennakkoluulot vähenisivät. Hän järjesti aikoinaan Turussa myös Operaatio Ruokakassin joulujuhlia vähävaraisille.
  • Tamperelaisesta Mia Johanssonista ei uskoisi, mitä hän on käynyt elämässään läpi. Muun muassa vuodet neljän lapsen yksinhuoltajana Mia näkee nyt niin, että vaikeudet ja epäonnistumiset ovat luoneet kosketuspintaa kovia kokeneiden, hänen vankilassa tapaamiensa naisten kanssa. Mia ja puoliso Lauri Johansson ovat myös pariskuntana tukevasti Jumalan käytössä.
  • Teea Limman nuoruus oli keskivertoa vaikeampi. Siihen kuului päihteitä, lintsaamista ja kotoa karkailua. Edes nuorena tehty päätös ottaa Jeesus vastaan ei auttanut paljoa, sillä usko ei vielä perustunut rakkauteen. Myöhemmin Jumala on saanut hoitaa Teean isättömyyden kipua, ja tänä jouluna hän on puolisonsa kanssa pienen, äärimmäisen odotetun tyttären vanhempi.
  • Kristoffer Streng on säveltänyt presidentti Kyösti Kallion kirjoittamaksi aikoinaan arvellun rukouksen Suomen puolesta. Rukousta on tarvittu myös musikaalisen miehen omassa elämässä, joka on ollut viime aikoina seestymään päin. Jouluisin Streng palvelee usein kirkossa kanttorina. Hänen toisen lempijoululaulunsa ytimessä on Jeesuksen syntymä ja ristinkuolema.
  • Elina Raution uusi kirja Levollisen elämän kirjeitä (Aikamedia, 2023) syntyi unettomuuden, uupumisen ja stressikierteen tuomista oivalluksista. Rautio sanoo, ettei avain lepoon ole ollut hänelle ruokavaliossa, liikunnassa tai mielenhallintayrityksissä, vaan elämän yksinkertaistamisessa. Rautio käsittelee aihepiirejä myös Kutsumushautomo-podcastissaan.

Kätevä viiden kappaleen nippu jouluista Hyvä Sanoma -lehteä!

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Kultalyhde 2023 5 kpl
Kultalyhde 2023
-25%

Kultalyhde 2023

6,00 € 8,00 €
Kultalyhde-kirjekuori
Jouluinen kirjekuori
Jees talvi 2023
-19%

Jees talvi 2023

8,00 € 9,90 €
Hyvä Sanoma 12/2023
Soiva Kultalyhde 2023
-23%

Soiva Kultalyhde 2023

10,00 € 13,00 €
Joulusanoma 2023

Joulusanoma 2023

6,00 €
Tarra-arkki Seimi

Tarra-arkki Seimi

2,00 €
Kamera käy!
-25%

Kamera käy!

21,00 € 28,00 €
Jouluaatto 2023

Jouluaatto 2023

6,00 €
Jees-puuhalehti
-24%

Jees-puuhalehti

7,50 € 9,95 €
Selviytymisopas elämän, luonnon ja uskon sankarille | Blanka Ježková
-25%
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
FI 42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. 

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
FI 42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.