Hyvä Sanoma 10/2024

Tuoteryhmä: 
Hyvä Sanoma 10/2024

Hyvä Sanoma 10/2024

Hinta 8,00 €

Hyvä Sanoma 10/2024

Lokakuun teemana kolmas elämänvaihe

Jokainen meistä vanhenee. Miten elämä jatkuu eläköitymisen jälkeen? Entä voiko ikääntyneenäkin eteen tulla jotakin mielenkiintoista ja uutta? Jukka Karppisen ja Liisa Ilomäen tarina vastaa tähän ja osoittaa, että vaiheikas elämä ja Jumalan johdatus jatkuvat myös kolmannessa elämänvaiheessa.

Muita juttuja:
• Kodin tukahtunut ilmapiiri muokkasi Heini Jimmystä näkymättömän nuoren, joka kantoi häpeää, pakeni mielikuvitusmaailmaansa ja masentui. Pitkään jatkuneeseen toipumiseen on tarvittu sekä Jumalaa että ihmisiä, mutta Heini on saanut kaikelle uuden pohjan. ”Jumalan yhteydessä olen oppinut tuntemaan itseäni, ja olen saanut kokea, että olen hyväksytty”, hän sanoo.

• Mirette Koivisto-Lindströmin elämään tuli värejä, kun rajoittavan ujouden kotiin sitoma nuori nainen uskaltautui Oulun helluntaiseurakunnan kuoroon. Lisäksi Mirette ohjautui kuntouttavaan työtoimintaan Oulun Helluntailähetys ry:n kirpputorille Toppila-Centeriin. ”Jumala antoi minulle rohkeutta”, iloitsee ujouden pannasta päässyt ja uskossaan vahvistunut nuori perheenäiti.(Mirette on kotoisin Koskenkorvalta ja kuuluu helluntaiseurakuntaan Oulussa, jossa Helluntailähetys ry. jakaa tuplakansitettua lehteä.)

 Isoveljensä holtitonta elämää ihaillut Heikki Raatikainen tutustui viinaan jo lapsena. Vankilakierre alkoi täysi-ikäisyydestä ja katkaisuhoitoja kertyi kymmenittäin. Viimein sellin perällä Heikki yritti muuttaa suuntaansa ja haaveili normaalielämästä. Kuinka haaveeseen vastattiin? Nyt jo eläkkeellä oleva Heikki kertoo siitä lokakuun lehdessä.

• Kun sodan äänet täyttivät Kiovan, siellä asunut Ruslan Bochantsev päätti viedä perheensä muualle turvaan. Suunnaksi valikoitui Suomi ja Keuruu, jossa asui Ruslanin ystävän Dini Mäntylänperhe. Elämä on täytynyt rakentaa alusta, mutta ystävien avulla se on ollut helpompaa. Siivoustöiden lomassa Ruslan toimii pastorina ukrainalaisten parissa Vilppulassa ja Tampereella.

• Miksi Jeesus on niin tärkeä? Muun muassa tähän entinen kansanedustaja, puoluejohtaja, ulkoministeri ja meppi Timo Soini vastaa uutuuskirjassaan Kristuksen jalanjälki (Aikamedia 2024). Jutussa Soini sanoo ymmärtäneensä, että uskoon tulemisen tapoja on monia, mutta vain yksi on Pelastaja.

Suurempien erien tilaukset ja tiedustelut: 
Maija-Liisa Ketoja | p. 044 061 1673 | maija-liisa.ketoja@aikamedia.fi

Saatavuus
Tilapäisesti loppunut

Onko tuote päässyt loppumaan?

Jos tuote tai haluamasi malli on päässyt loppumaan, tilaa ilmoitus niin kerromme heti, kun tuote on taas saatavilla.

Lähettämiäsi tietoja käytetään saatavuus­ilmoituksen lähettämiseen. Käsittelemme tietojasi tieto­suoja­selosteemme mukaisesti.

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Karpaattien timantit – Klaus Korhonen
Kristuksen jalanjälki
-10%

Kristuksen jalanjälki

25,00 € 28,00 €
Raamatun neuvoja

Raamatun neuvoja

0,50 €
Elämä jota Jumala siunaa
Myrsky

Myrsky

10,50 €
Afrikan tähdet – Danielle Miettinen

Afrikan tähdet

26,00 €
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen, maksutavat ja maksupalvelutarjoaja

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. 

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Palautuksen osalta yhteydenotot: asiakaspalvelu@aikamedia.fi tai 020 761 9800. Palautuksen hinta asiakkaalle on postikulujen hinta. Palautus tehdään 14 vrk sisällä palautuksen sekä palautusta varten tarvittavien maksutietojen saapumisesta.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.