Hinta 8,00 €
Joulukuun teema: Luottamus
Kyky luottaa on ihmiselle iso juttu. Jos ihmisiin luottaminen ei ole helppoa, itsensä ulkopuolelle nojaamista voi harjoitella Jumalan kanssa. Henna Saarinen on tehnyt Jumalaan nojaten isoja elämänvalintoja, joista hän kertoo joulukuun numerossa. ”Jumalaan luottaminen ei tarkoita sitä, ettei uskon askelia ottaessaan pelkäisi”, Saarinen huomauttaa.
Muita juttuja:
Koko Suomi leipoo -kilpailusta tutuksi tullut Katja Mäntyniemi oppi leipomisen salat yksinhuoltajaäidiltään, joka tutustutti tyttärensä myös Jumalaan. Kauhajoella vohvelikahvilaa pyörittävä Katja on nähnyt, miten Jumala on arjen Jumala, jonka maailmaan lähettämää Vapahtajaa iso suku viettää yhdessä tänäkin jouluna.
Virolaistaustainen Diana työskenteli myyjänä, kun Suomenlahden yli rakennustöiden perässä Suomeen muuttanut Risto tuli ruokaostoksille. Tapaaminen johti myrskyisään ihmissuhteeseen, joka oli kariutua Dianan lämmettyä uskovan kotinsa perinnölle. Rukoukset kuitenkin alkoivat vaikuttaa, ja Tammikien elämässä alkoi uusi vaihe.
Lapsuuden mielenkiinto valoja kohtaan ja seurakunnan antama mahdollisuus palvella avasivat Eetu Kattaiselle tien nykyiseen ammattiin. Eetu suunnittelee ja tekee valaistuksia sekä tunnettujen suomalaisartistien isoihin konsertteihin että hengellisiin tapahtumiin, joiden valosuunnittelu on hänelle yhtä tärkeää kuin muiden keikkojen.
Kun uskovat isovanhemmat pyysivät saada lapsenlapsensa, laulaja Kristiina Braskin toisen levyn, Kristiinaa nolotti. Hän halusi laulaa, muttei tiennyt, miten kertoa levy-yhtiölle, että aiheen pitäisi olla Jeesus. Tarvittiin kriisi, jotta laulujen aihe vaihtui. ”Nykyään haluan kertoa evankeliumia, ja musiikki on työkalu siihen”, Brask sanoo.
Mirja Yrjölän elämästä ei ole puuttunut ihmeellisiä vaiheita. Nuorena hänestä tuli lähetyssaarnaajan puoliso ja laivaperheen äiti, jonka koti haaksirikkoutui keskellä pimeää Jaavanmerta. Kaikessa Mirjaa kantoi rukous ja luottamus Jumalan johdatukseen. Hän muistelee elämäänsä uutuuskirjassa Ebeneserin tytär – kun sydän sanoo kyllä (Aikamedia, 2025).
Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019
alkaen.
Verkkokauppa
Aikamedia Oy
020 7619 800
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6
Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.
Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin
sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti.
Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen
toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen
toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja
sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.
Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut.
Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta
Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.
Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:
Aikamedia Oy
020 7619 800
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6
Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.
Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.
Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.
Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.
Peruuttamisoikeus
Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.
Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.
Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.
Peruuttamisen vaikutukset
Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.
Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.
Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.
Palautuksen osalta yhteydenotot: asiakaspalvelu@aikamedia.fi tai 020 761 9800. Palautuksen hinta asiakkaalle on postikulujen hinta. Palautus tehdään 14 vrk sisällä palautuksen sekä palautusta varten tarvittavien maksutietojen saapumisesta.
Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.
Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.