Joululehtipaketti sis. 5 kpl Hyvä Sanoma -lehteä

Tuoteryhmä: 
Joululehtipaketti 5 kpl Hyvä Sanoma -lehtiä

Joululehtipaketti 5 kpl Hyvä Sanoma -lehtiä

Hinta 32,00 €

Joulukuun Hyvä Sanoma 5 kpl

Joulukuun teemana ihmeet

Monille nykyajan ihmisille uskominen yliluonnollisiin tapahtumiin, joille ei löydy älyllistä tai järjellistä selitystä, on vaikeaa. Kristityille rukouksen voima ja Jumalan ihmeet ovat kuitenkin olennainen osa uskoa. Joulukuun lehden teemasivuilla kerrotaan esimerkkejä siitä, millaisia kokemuksia ihmeistä nykykristityillä on.

Muita juttuja:

• Hanne-Mari Hieta-Koivisto on aina rakastanut lapsia, mutta joutui käymään lapsettomuushoidoissa ennen kuin perhe saattoi kasvaa. Omat kipuilut raskauksien kanssa saivat Hanne-Marin kouluttautumaan synnytystukihenkilöksi eli doulaksi. Ammattilaisena hän arvioi, millainen on mahtanut olla Jeesuksen syntymä eläinsuojassa Betlehemin yössä. 

• Vielä vähän aikaa sitten Mirella Roininen oli tavallinen vantaalainen lukiolainen, joka harrasti laulamista. Viime aikoina hänestä on kuoriutunut tunnettu popartisti Mirella, joka on puhunut julkisuudessa halustaan pysyä nöyränä suosiosta huolimatta. Mirellalle oma perhe ja muusikkoisä Tero ovat tärkeitä ja suojaavia taustavoimia, kun julkisuus ja noste haastavat.

• Turussa asuva Suvi Salmenkivi päätyi unelma-ammattiinsa kristillisen tanssikoulun opettajaksi ihmeellistä reittiä, johon kuului myös lapsena saatu profetia aiheesta. Tanssikoulu Trian perustaminenkin tapahtui epätodennäköiseen aikaan koronan sävyttäminä kuukausina, kun muut saman alan yrittäjät olivat konkurssin partaalla.

• ”Emme osanneet keskustella, vaan riitelimme paljon. –– Kummallakaan ei ollut mallia tasapainoisesta avioliitosta”, kertovat Pohjois-Pohjanmaalla kasvaneet Jani ja Netta Kolmonen, jotka päätyivät yhteen nuorina, mutta erosivat suhteen tultua liian vaikeaksi. Netan uskoontulo alkoi viedä suhdetta uuteen suuntaan, kuten heidän pieni poikansa oli rukoillut.

• Juuri kun työhyvinvointiasiantuntijana toimiva Katja Köykkä ja terapeutti Ulla Dahlen aikoivat tehdä yhteisen kirjan Pysähdy – hyvinvointia elämisen keskelle (Aikamedia, 2024), kummankin arkeen astui yllättäen surua, kipua, sairautta, epävarmuutta ja muutoksia. Syntyi realistinen ja käytännön vinkkejä sisältävä hyvinvointiteos paineiden kanssa rimpuileville.

Joululehtipaketti sisältää viisi Hyvä Sanoma -lehteä, joita on helppoa jakaa läheisille sekä naapureille.

Tuotetiedot

Sivumäärä: 48 sivua
Kustantaja: Aikamedia Oy

Tämän tuotteen ostaneet ostivat myös…

Joululehtipaketti 5 kpl Kultalyhde-lehtiä
Joululehtipaketti
Näin Jumala löysi minut
Näitä aikoja varten
Löydä rakastamisen taito uudelleen. Tilaa Aikashopista!
Lento elämään

Lento elämään

29,50 €

Arto Hämäläinen pureutuu helluntailaisuuden olemukseen. Tilaa Aikashopista!
Suomen kansan Raamattu
Isien sydämet

Isien sydämet

15,00 €
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 28.5.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yhteisöille ja yrityksille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen, maksutavat ja maksupalvelutarjoaja

Maksupalveluna toimii Paytrail, jonka maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. 

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Aikamedia Oy
Heikkiläntie 177
42560 Pohjoisjärvi

020 7619 800
asiakaspalvelu@aikamedia.fi
aikamedia.fi/yhteystiedot
0989012-6

Puh. 020 7619 800. Asiakaspalvelu on avoinna ma–pe klo 10-14.

Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät posti- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Palautuksen osalta yhteydenotot: asiakaspalvelu@aikamedia.fi tai 020 761 9800. Palautuksen hinta asiakkaalle on postikulujen hinta. Palautus tehdään 14 vrk sisällä palautuksen sekä palautusta varten tarvittavien maksutietojen saapumisesta.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.